Tavallaan sitä on tosi innoissaan ku kauan odotettu seikkailu on alkamassa ihan pian. Toisaalta taas harmittaa, kun tietää, ettei näe rakkaita ihmisiä pitkään aikaan. Ennen tätä päivää oon jotenkin ollut iloisempi lähdöstä mut tänään kaikki on päinvastoin. Voi toisaalta olla et tähän vaikuttaa sekin et sunnuntai ei oo koskaan ollut mun mikään lempparipäivä.
On ollut hauska huomata, miten kauan multa on oikeesti kestänyt tajuta et oon ihan aikuisten oikeesti lähdössä 10 kuukaudeks maailmalle. Pitkään ajattelin et lähtö on jossain kaukana tulevaisuudessa ja toi asenne säästikin mut monelta paniikkikohtaukselta. Todellisuuteen heräsin vasta tossa pari viikkoa sitten, kun tuli käytyä Jyväskylässä kavereita moikkaamassa viimeisen kerran ennen lähtöä. Oli kyl ihan pöhkö olo, kun tajus näkevänsä ne kaikki tutut kasvot seuraavan kerran tosi pitkän ajan päästä. Joo okei, 10 kuukautta menee oikeesti yllättävän nopeesti mut silti se kaikki oli jotenkin tosi hämmentävää.
Tässä vaiheessa pahin stressi alkaa sikäli olla ohi et nyt on kämppä perillä odottamassa ja muutenkin hommat on hyvin hanskassa. Pakkaaminen on vielä vaiheessa mut jotenkin en jaksa ottaa paineita siitä. Pakkaaminen ei oo millään lailla mielekästä puuhaa niin ilmankos se on vähän jäänyt. Kissa ehti tänään jo tehdä oman tutkimusretkensä mun matkalaukkuun ja jätti varmaan puolet turkistaan sinne. Noh, onpahan ainakin matkamuistoja Suomesta jossei muuta. :)
Näihin sekaviin tunnelmiin voisin lopetella tän ekan bloggauksen. Olo on jotenkin tosi haikea mut samaan aikaan niin jännittynyt ja innostunut.
Seuraava bloggaus tuleekin sit varmaan Innsbruckista tai jostain matkan varrelta, bis bald! :)
P.S. Vielä kun muistan niin iso kiitos kaikille ihanille ihmisille tästä " viimeisestä " viikonlopusta, teitte siitä ikimuistoisen! :) Love ya guys.
Kuvassa mun seikkailuni määränpää, Innsbruck. Kuva bongattu osoitteesta blogit.hs.fi
