Lopussa kiitos seisoo

Huhhuh, olipas viikko. Ei oo sitten kyllä hetkeen ollut näin montaa sekä fyysisesti että psyykkisesti rankkaa päivää putkeen. Oon koko viikon jumittanut sisällä neljän seinän sisällä, koska oon ollut niin kipeä, etten oo pystynyt edes ajattelemaan mitään lenkkeilyä tai mitään muutakaan urheiluun liittyvää. Koska nyt ollaan jo maanantain puolella niin voin sanoa, että aloitan aamuni kyl lenkillä. Mulla ois aamulla kyllä tunti mutta en vaan oikeesti nyt pysty enää pitämään näitä asioita sisälläni, pakko päästä purkamaan johonkin.

Uskokaa tai älkää, tästä viikosta oli myös hyötyä. Sain tossa juuri äsken sellasen kuningasidean, ettei muusta väliä. En vielä paljasta teille, mistä on kyse mutta kirjoittelen aiheesta tänne mahdollisimman pian. Pitää ottaa ensin asioista kunnolla selvää, koska tää aihe on mulle itsellenikin hieman vieras.

Kirjoittelen teille vaikka huomenna paremmin fiiliksiäni ja kuulumisia. Nyt oon niin väsynyt ja aika sekaisin niin ehkä kaikkien kannalta parempi, etten ala kirjoittelemaan tänne ihan mitään höpöjä.

Vielä ennen kuin lopettelen niin miettikää: Ammattitestin mukaan mun tuleva ammatti ois psykologi .. Niin siis mitä? Krhm, interesting.

Ja ennen kuin unohdan tän hyvinkin tärkeän lauseen, niin haluan kiittää kaikkia mun parhaita kavereita siitä, että ootte olemassa. En vaan oikeesti tiedä, mitä tekisin ilman teitä. Älyttömän paljon kiitoksia siitä, että teidän kanssa voi jakaa kaikki ilot ja surut ja ennen kaikkea: Kiitos siitä, että oikeesti välitätte. Vaikka oonkin tällanen jäärä, joka täällä maailmalla palloilee pitkiäkin aikoja putkeen, niin ootte mulle oikeesti tosi rakkaita. En vaihtaisi teitä mihinkään, ikinä.

Superisti terkkuja seuraavien linkkien myötä täältä Innsbruckista,

Sonja

http://www.youtube.com/watch?v=hLQl3WQQoQ0
http://www.youtube.com/watch?v=xBcMKwbMEcQ
http://www.youtube.com/watch?v=XAbcgmwq3EU

Silence in my heart

Kirjoitin tossa jokin aika sitten siitä, miten helposti ihminen kadottaa itsensä eikä enää oikein tiedä, kuka oikeesti on. Mulle kävi juurikin näin, taas kerran. 

Oon jo about vuoden verran tiennyt, että tää saksa ei oo mun juttu. Siitä huolimatta olo on jotenkin kauheen tyhjä, kun vihdoin päätin, että nyt mun pitää oikeesti tehdä asialle jotain. En mä vaan voi opiskella vuositolkulla jotain sellasta, jossa mun sydän ei oo mukana. Tässä onkin se ongelma: Mikä sitten kiinnostaisi? Ei mitään aavistustakaan. Tuntuu, etten tunne itseäni tällä hetkellä oikeesti yhtään, kun en tällaiseen kysymykseen osaa vastata. Oon sekä tosi pettynyt mutta myös hämmentynyt, koska luulin tuntevani itseni paremmin. 


Saattaa vaikuttaa siltä, että olisin jollain tavalla tyytymätön elämääni. Näin en kuitenkaan itse sanoisi, koska oon just siellä missä mun kuuluukin olla, nimittäin ulkomailla. Mulla on harrastuksia, joita mä rakastan, ihmisiä ympärillä, katto pään päällä. Vaikka oonkin tällä hetkellä aika kipeenä, en oo kuitenkaan onneton. Lähinnä mietityttää, että mitähän tässä seuraavaksi tekisi. Oon kuitenkin vaihdossa vielä monta kuukautta ja tajusin tässä vaiheessa, että mun pitäisi opiskella jotain aivan muuta kuin germanistiikkaa. 


Ainoa asia, joka mua tällä hetkellä ahdistaa, on se, etten tiedä, mitä tehdä tulevaisuudessa. Oon tällä hetkellä ikään kuin risteyksessä ja pitäisi päättää, kääntyäkö oikealle vai vasemmalle vaiko jatkaa suoraan, taakse on turha katsoa. 

Tää tilanne on kohtalaisen uusi mulle, koska osaan useimmiten kyllä oman temperamenttini ansiosta sanoa, mitä haluan ja mitä en. Tällä hetkellä mulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä haluan tulevalta. Sen sijaan tiedostan tänkin aiheen suhteen onneksi edes jollain tavalla sen, mitä en missään nimessä halua. 


Oon miettinyt viime aikoina paljon sitä, että olisiko pitänyt esimerkiksi lukiossa panostaa kunnolla vain muutamiin aineisiin. Silloin olisi varmasti selvinnyt paremmin, mikä itseä kiinnostaa ja olisi sen mukaan sitten osannut hakeutua oikean alan opintoihin. Itse sen sijaan luin muutaman kurssin sitä ja muutaman jotain toista. Halusin pärjätä jokaisessa aineessa hyvin ja useat oppiaineet olivat mieleisiä. Mun " taktiikasta " oli se hyöty, että mun lukion päättötodistus oli varsin loistava ja kirjoituksetkin sujui varsin mallikkaasti. Mutta kumpiko loppujen lopuksi oli tärkeämpää, vähän päälle ysin keskiarvo päättötodistuksessa vai kipinä hakeutua jatko-opintoihin alalle, joka oikeasti innostaa? Siinäpä kysymys. Mulle itselleni numerot oli selvästi tärkeämpiä, huomaan sen varsin hyvin nyt. 


Myönnettäköön, että itsekin luulin ensin löytäneeni oman alani. Mutta nyt kun ajattelen asiaa tarkemmin, en ees ymmärrä, miten ajattelin niin. Multa on lukuisia kertoja kysytty, miksi opiskelen saksaa ja mikä siinä niin viehättää enkä oo kertaakaan osannut vastata tuohon kysymykseen, tuskin koskaan opinkaan. Itse asiassa, en edes halua enää opppia vastaamaan tuohon. En jaksa enää tätä ainaista pilkunviilausta ja kielioppisääntöjen tankkausta. Mut on luotu tekemään jotain aivan muuta. Mutta mitä, se mun on vielä selvitettävä. 

Rakas Piitulainen, tulee kova ikävä .. not. 

Oon tätä postausta kirjoittaessani kuunnellut aikamoisia fiilistelybiisejä ja yrittänyt tän valmiiksi ilman mitään sen suurempia tunnekuohuja. Pakko myöntää, että musiikin kuuntelulla todella oli rauhoittava vaikutus ja nyt tuntuu jo huomattavasti paremmalta. 

Tähän loppuun voisin heittää biisejä, jotka kuulostaa mun korvaan erityisen hyvältä tällä hetkellä. Näiden biisien voimalla jaksaa huonoinakin päivinä. 

• Pendulum: Watercolour
• Pendulum: The island (Part I)
• Adele: Someone like you
• Volbeat: Fallen
• Darude Sandstorm
• Haloo Helsinki: Kuule minua
• Anssi Kela: Nummela
• Bon Jovi: It's my life
• Kaija Koo: Tinakenkätyttö
• Nayer: Suavemente feat. Pitbull & Mohombi 
• Jennifel Lopez: Papi (toi alku on niin koukuttava mut sen jälkeen lässähtää)
• Cobra Starship: You make me feel feat. Sabi
• Gym Class Heroes: Stereo hearts feat. Adam Levine
• Coldplay: In my place
• Pitbull: Hey baby feat. T-Pain
• David Guetta: Little bad girl feat. Taio Cruz
• Diddy Dirty Money: Coming home feat. Skylar Grey
• Kesha: Blow
• Rihanna: Only girl (in the world)
• Jay-Z: New York feat. Alicia Keys
• Adele: Set fire to the rain 
• Poju: Poika saunoo (joo myönnetään, että lenkillä tekis mieli laulaa tätä kauheen kovaan ääneen, kun tietää, ettei kukaan tajua)
• Maroon5: Moves like Jagger feat. Christina Aguilera
• Pitbull: Rain over me feat. Marc Anthony
• Avril Lavigne: Smile
• Chisu: Sabotage
• Pitbull: Give me everything feat. Ne-Yo, Afrojack & Nayer
• Rihanna: What's my name feat. Drake
• Avril Lavigne: Wish you were here 
• Britney Spears: Till the world ends
• Maija Vilkkumaa: Lottovoitto
• PMMP: Kesäkaverit

P.S. Tossa listassa on muutama Pitbullin biisi liikaa, hyi mua. 

Tuun päivä päivemmältä kipeämmäksi. Eilen heräsin kauheaan kurkkukipuun ja koko päivän ääni kuulosti siltä, että joku ois jyrännyt autolla mun päältä. Tänä aamuna heräsin nenä aivan tukossa enkä oo saanut sitä tosiaan vieläkään auki, vaikka parin tunnin verran oon niistänyt. Tuntuu, että mun päänikin on aivan täynnä räkää. Yskittää, päätä särkee, korviin sattuu. Ei tee mieli syödä eikä tehdä mitään muutakaan.

Oon todella menettänyt mielenkiintoni tähän saksan opiskeluun. Ei huvittaisi mennä tänään luennolle kuuntelemaan, miten sanotaan saksaksi ikään kuin (sozusagen siis.) Ei huvittaisi tehdä niitä vähiä läksyjä, jotka sain huomiselle saksantunnille. Musta ei oo koskaan varmaan tuntunut tältä ja sen takia oonkin aika hämmentynyt. Oon aina tykännyt opiskelusta ja läksyjen tekeminen ei oo tuottanut ongelmia, vaikka niitä olisi ollut paljonkin. Nyt ei kiinnosta tehdä edes kahta vaivaista tehtävää ilman, että alkaa suorastaan vituttaamaan. Olisi mukavaa tietää, mistä tää kaikki nyt oikein tulee. Ei kai tässä muu auta kuin alkaa katselemaan tänään korkeakoulujen koulutustarjontaa, kun kerran tää germanistiikka tuntuu vievän multa järjen. Voin vaan todeta, että todella yritin mut koska yritys ei riittänyt, luovutin.

Sick and tired

Koska mua ei jotenkin vielä väsytä, aattelin blogata tänne vielä lyhyesti.

Niin, edellisessä postauksessahan kerroin, että mulla on ollut pientä kuumeilua. Noh, sairaskertomus saa jatkoa, kun tossa iltapäivällä kurkku tuli aika kipeäksi. Kaiken lisäksi kurkku on kuiva kuin kuivin hiekkapaperi ja koko ajan pitää yskiä. Päätä särkee niin kuin aina ja jotenkin on semmonen hirveen sekava olo. En usko, että mulla on ainakaan just nyt kuumetta mutta mistäs sitä tietää.

Päivän pelastus oli kuitenkin TVkaista, jonka sain vihdoin ja viimein asennettua. Luulin sitä tosi monimutkaiseksi prosessiksi mutta pöh, kaukana siitä. Katoin heti ensimmäisenä ekat Salkkarit kahteen kuukauteen ja mun reaktiot juonenkäänteisiin oli varmaan aika worth seeing.

Minkähän takia oon vielä tähän aikaan hereillä, aamulla nimittäin aikainen herätys. No koska musta on ilmeisesti tullut täällä Innsbruckissa yöeläin, ei vaan oikeesti nukuta. Usein sitä kyl tuntee olonsa tosi väsyneeksi mut sit ku yrittää nukkua niin uni ei vaan oikeesti tuu. Ehkä mun kuitenkin pitäisi nyt kuitenkin yrittää mennä ihmisten aikoihin nukkumaan, ettei huominen oo samanlainen koomailupäivä kuin tää sunnuntai. Toivelistalle voisin myös lisätä ruokahalun, ei oo tänään yksinkertaisesti ollut nälkä.

Yrittäkäähän te siellä Suomessa pitää itsenne terveenä, ei oo kovin hääviä sairastella!

" Ihmiset luulee että me ollaan ruotsalaisia, kun sulla on toi pipo! "

Heippa!

Tää viikko on mennyt kyl aivan liian nopeasti. Iskä oli täällä muutaman päivän mun vieraana ja täytyy kyl sanoa et oli tosi mukavaa saada tänne vieras. Muutamaan kuukauteen kun ei oo nähnyt itselle tärkeitä ihmisiä niin tuntui superhyvältä nähdä edes yksi sellainen. Harmillista tietty oli se, että iskä oli Innsbruckissa vain käytännössä kaksi päivää mut noh, parempi sekin kuin ei mitään. Ei tehty oikeastaan mitään ihmeellistä: tutkittiin kaupunkia, tehtiin vähän jouluostoksia, käytiin joulumarkkinoilla ja Bergiselillä (Innsbruckin mäkihyppytorni) ja semmosta. Itse olin ainakin ihan tyytyväinen siihen, ettei tehty mitään erityistä, koska mulle riitti se, että sai viettää aikaa rakkaan ihmisen kanssa. Iskän kanssa oltiin puhuttu viimeksi silloin, kun olin vielä Suomessa niin juteltavaa kyllä riitti. Mutta erityisen tärkeää mulle iskän vierailussa oli se, että iskä oli täällä vielä eilen, mun syntymäpäivänä, edes hetken. 

Ennen kuin kerron tarkemmin eilisen tapahtumista, annan kuvien hieman kertoa, mitä eilen tapahtui. 

Suvi, minä, Ida 

Haha, meikällä harvinaisen hyvä ilme jälleen :D 

Oltiin vissiin aika suosittuja, kun joku muukin halus meidän kanssa yhteiskuvaan :P 

<3

Tää on eilisistä kuvista ehdottomasti paras, jos multa kysytään. Jollain tavalla tässä on jotain
hirveen aitoa. Yleensä sitä täytyy oikein vääntämällä vääntää kuviin jonkinlainen " kaunis "
hymy ja jokaisessa kuvassa on samanlainen ilme. Tässä kuitenkin on jotain aika erilaista.
JA tsekatkaas noi astetta coolimmat luistimet, järkyttävät! Ja tosi vaikee saada jalkaan.

Me Jyväskylän edustavat germanistit

Että tämmönen virallinen 20-vuotiskuva, haha :)

Iskän lento takaisin Suomeen lähti suhteellisen aikaisin eilen, joten oli käytännössä koko päivä aikaa tehdä kaikenlaista mukavaa tyttöjen kanssa. Sain perjantai-iltana tällaisen tekstiviestin: " Hoi! Huomenna puol 2 nähhään paikassa x, katotaan huomenna et missä, mut pakkaa lämmintä vaatetta mukkaan! ;) " Ton viestin luettuani olin varsin hämilläni, että mitä mua varten on oikein suunniteltu. Eilen aamulla olin vähän jännittynyt myös siksi, että mulla oli ainakin eilen vähän kuumetta. Muistan vieläkin tosi elävästi sen tunteen, kun tajusin, että mua oltiin viemässä luistelemaan. Ainakin muutama sydämenlyönti jäi kyl väliin, koska mulla on jäänyt koululiikunnasta luistelun osalta jonkinlaiset traumat. Ja ihmekös tuo, mua ei oo todellakaan luistelijaksi tehty .. saavutus sinänsä jos edes pysyy pystyssä. :) Fiilis parani huomattavasti hetken luistelun jälkeen, kun tajusin, ettei se oikeesti ollut edes niin kamalaa. Ja mikä parasta, en kaatunut sen about puolentoista tunnin aikana kertaakaan! Oli aika voittajafiilis ton jälkeen. :) 

Illalla Tanja, Ida ja Suvi tuli mun luo kylään. Tehtiin ruokaa (tai siis tytöt teki, ite olin illan dj) ja puheltiin niitä näitä yön pikkutunneille asti. Alunperin oli tarkoitus tehdä ruokaa, kattoa joku leffa ja lähteä keskustaan istumaan iltaa mutta ei mua ainakaan haittaa, ettei eilinen mennyt ihan kaavan mukaan. Jos olisin eilen ollut Suomessa, olisin kyl ehdottomasti halunnut lähteä tanssimaan. Täällä niitä hyviä tanssibaareja kun ei oikeastaan ole (en ainakaan vielä oo löytänyt) niin oli ihan kiva vaan ottaa rennosti ja jutustella elämän syntyjä syviä tyttöjen kanssa. Hassua sinänsä ajatella, että ollaan Idan ja Suvin kanssa tunnettu tosi vähän aikaa ja ollaan hengattu suhteellisen paljon kuitenkin yhdessä ja tiedetään toisistamme melkoisen paljon. Vaikka mun vieraat lähtikin kotiin nukkumaan ihan hyvissä ajoin, valvoin itse vielä sen jälkeen melko pitkään, vaikka olinkin noussut aamulla siinä seitsemän pintaan. 

Näin lyhyesti sanottuna eilinen oli varsin onnistunut syntymäpäivä. Etuliite varsin tulee siitä, että eilisaamu oli varsin rankka. Juurikin sen takia, etten oo nähnyt mun perhettä, ystäviä, kissaa ja muita tuttuja ja rakkaita ihmisiä pitkään aikaan, iskän lähtö oli mulle tosi kova paikka. Mä todella yritin pysyä vahvana ja olla itkemättä, mutta kyllä se itku vaan vei voiton heti, kun iskä oli laittanut mun kämpän oven kiinni perässään. Ja sitä itkua tuli kyl niin paljon että itkin vielä puolenpäivän aikaankin aina ajoittain. Ja jopa tänä aamunakin muutama kyynel on valunut poskella, kun oon muistellut eilistä. Lohduttavaa on kuitenkin tietää, että oon about kuukauden päästä Suomessa parin viikon verran. Koska aika täällä menee tällä hetkellä niin vauhdilla eteenpäin niin uskon, että oon Suomessa ennemmin kuin huomaankaan. :) 

Treenin puolesta eilinen oli myöskin aika loisto. Oon yrittänyt täällä totuttaa itseäni pitkän tauon jälkeen aamulenkkeilyyn ja noh, ei siitä oo oikein tullut mitään. Eilen askel rullas kuitenkin rullas todella kivasti ja juoksu noin yleensäkin tuntui tosi kevyeltä, vaikka olinkin tosiaan aamulla liikenteessä. Tosin, lenkin jälkeen ei ollut mitenkään kovin kaksinen olo, koska kuume alkoi sen jälkeen nousta. Pieni kuumeilu ei kuitenkaan eilisen tekemisiä mitenkään rajoittanut ja tänä aamuna on ainakin ollut ihan hyvä olo. 

Loppuun vielä kuva otuksesta, jota mulla on tällä hetkellä varsin kova ikävä. :) 

P.S. Voi taivas tätä ruuan määrää mun jääkaapissa .. puhumattakaan tosta mun tiskivuoresta, apua. Tytöt jätti tänne ties mitä kaikkea ja osa mun ostamista herkuistakin jäi syömättä. Jos jollakulla on tyhjä jääkaappi niin saa luvan tulla Innsbruckiin! ;) 

It's just another lonely sunday

Tää päivä alkoi kyl varsin lupaavasti. Ensimmäiseen pariin tuntiin en saanut kirjaimellisesti mitään aikaiseksi, pää oli aivan tyhjänä. Sen siitä saa, kun nukkuu joka yö 9-10 tuntia. Onneksi elon merkkejä alkoi kuitenkin ilmetä, kun luin äsken yhtä Suomen suosituimmista blogeista Mungolifea. Bloggaajan viimeisin postaus oli jotain aivan uskomatonta, joten linkkaan sen tänne: http://www.rantapallo.fi/mungolife/2011/11/12/oot-liian-kaunis-hapeemaan-etka-voi-yhtaan-mitaan-menettaa/

Toi bloggaus herätti mussa älyttömän paljon ajatuksia ja sai melkein jopa loppujen lopuksi itkemään. Näin ollen voidaan siis sanoa et kyseinen postaus on todellakin onnistunut. Bloggauksen luettuani kuuntelin vielä muutaman kerran volat kaakossa Tinakenkätyttöä ja kummasti sitä herkistyi. Teki ihan mieli laulaa Kaija Koon kanssa koko biisi läpi mut noh, ajattelin naapureitani lämmöllä ja päätin kerrankin olla hiljaa. :) 

Myönnettäköön et toi Annan kirjoittama postaus sivuaa aihepiiriä, jota oon itsekin tässä viime aikoina miettinyt ja paljonkin. Oon siis jo vuosia sitten tajunnut maailmalla ollessani et miten paljon sitä ulkomailla oikeesti oppii sen vieraan kulttuurin lisäksi itsestään. Ei siis mikään ihme et yks mun vaihdon tavoitteista onkin et haluan käyttää tän vaihtovuoden osittain itsetutkiskeluun, koska haluan oikeesti oppia tuntemaan paremmin omaa itseäni. Yllättävän usein sitä nimittäin käy niin että elämän pyörteissä ja kiireessä ihminen kadottaa itsensä eikä enää tiedä, kuka oikeesti on. Noin on valitettavan monta kertaa käynyt myös mulle itselleni. Erityisen usein sitä menee hukkaan tilanteissa, jotka saa ihmisen vaan romahtamaan ja putoamaan kirjaimellisesti pohjalle. Tilanteissa, joissa pitää saada elämä takaisin raiteilleen, oppii itsestään melkeinpä eniten, koska sanonta " Se mikä ei tapa, vahvistaa ", todella pitää paikkansa.

Niin kuin osa teistä tietää, lähdin vaihtoon asenteella " Saksa ei oo mun juttu mut lähdetään nyt silti. " Halusin antaa saksan kielelle vielä yhden mahdollisuuden mutta jo nyt alkaa tuntua siltä, ettei tää tosiaankaan kyl ole " se mun juttu. " Vähän koomista tässä kyl on se, etten todellakaan tiedä, mikä ala ois parempi vaihtoehto. Oikeastaan paljon helpompaa ois tässäkin tapauksessa sanoa, mitä en missään nimessä halua. Lohduttavaa on kuitenkin tietää et mulla on tässä vielä paljon aikaa miettiä tätäkin aihetta, koska mullahan on vasta pieni osa vaihdosta takana. Tässä siis nähdään et mulla todella on vielä paljon opittavaa itsestäni. Mutta ei tässä kyl mikään kiire ole, ens lauantaina tulee vasta 20 täyteen. :)

Koska oon kirjoittanut tätä bloggausta valehtelematta pari tuntia (koska inspiraatio meni pari kertaa tänä aikana hukkaan), lopettelen tähän. MUTTA koska Suomessa vietetään tänään isänpäivää, en voi olla laittamatta tänne korttia, jonka lähetin tällä viikolla Suomeen. Erittäin hyvää hyvää isänpäivää kaikille isille mutta erityisesti sille omalle, maailman parhaalle iskälle! <3

" Miehet pitää ottaa sellaisina kuin he ovat. Mutta sellaisiksi heitä ei saa jättää. "

Ja koska Kaija Koon Tinakenkätytön kuuntelu ei jäänyt ihan tohon mainitsemaani muutamaan kertaan, kuuluu se vielä tän postauksen loppuun. 

http://www.youtube.com/watch?v=gIdlJevW5Iw

Toivottavasti pääsette edes vähän jäljille, mitä halusin tässä postauksessa kirjoitella. (vaikka myönnän, sekavaa juttua tuli taas kirjoiteltua.) 

Palaillaan ja muistakaa ihmiset, että ootte kaikki tärkeitä! :)

Viikonloppu, not again?

En siis kirjottanut tota otsikkoa tosissani. Kiva vaan et taas on viikonloppu ja enemmän aikaa duunailla kaikenlaista. Toisaalta, paljon aikaahan mulla on arkenakin tehdä kaikkee hauskaa mut viikonloppuisin tietenkin enemmän. Mut siis ihan oikeesti, miten tää aika menee näin nopeesti? Ei voi ymmärtää. Toisaalta tuntuu et viime viikonlopusta on ikuisuus mut toisaalta on ihan sellanen fiilis et sehän oli vasta eilen. Viime viikonloppuna tuli käytyä muun muassa mun kämpän edellisen asukkaan Juhon tupareissa + extremeurheilulajimessuilla. Ei niitä messuilla esiteltyjä lajeja kyl kaikkia extremeurheiluksi (esim. pöytätennis, piti oikein tarkistaa mikä ton oikee nimitys oikeen on) voi kutsua mut suurin osa oli joo aikan hurjan näköisiä. Joitakin lajeja pääsi kokeilemaan myös itse mut itelle saldoksi jäi melkeinpä lonkkarointi. (longboarding) Oon pitkään itse asiassa halunnut kokeilla skeittausta tai lonkkarointia ja vihdoin sain sunnuntaina tilaisuuden kokeilla onneani ja kohtalaisen hyvinhän se meni. Kokeiltiin myös nuorallakävelyä mut ei siitä kyl oikeen mitään tullut, oli aika haastavaa. (sanoo se, jolla oli joskus aika hyväkin tasapaino)

Viikonlopulle ei oo tällä kertaa mitään sen suurempaa suunniteltuna, koska ihmiset, joiden kaa täällä on eniten tullut hengattua, on kaikki reissussa. Mut eipä se toisaalta haittaa, joskus on hyvä ottaa vähän iisimminkin. Ja niin kuin monet teistä tietää niin mähän saan huomenna NETIN, joten koneellakin tulee epäilemättä jonkin verran istuttua. Näin jälkikäteen ajateltuna oli itse asiassa paremi et kesti näin kauan saada netti. Ennen tätä myönnän olleeni netistä aika riippuvainen enkä varmaan ees pystynyt kuvittelemaan elämää ilman netin mielenkiintoista maailmaa. Nykyisin en saa aikaani koneella ees hyvin kulumaan, ellei sitten Facebookissa oo ketään, jonka kanssa jutella. (harvemmin on, koska oon istunut koneella niin ihmeellisiin aikoihin.)

Odotan erityisen innolla ens viikkoa. Saan iskän tänne vieraaksi keskiviikosta lauantaihin ja oon tosi iloinen siitä. Jotkut on mulle nauranut täällä et miten ihmeessä jaksan olla ihan tohkeissani siitä et iskä tulee pariks päiväks Innsbruckiin mut siinäpähän nauraa. Ihan sama kuka tulee moikkaamaan, aina siitä jotenkin jaksaa olla mielissään. Tai ylipäätään edes se et saa jutella toisen kans. Esimerkiks Laura kirjoitteli mulle eilen kuulumisia Hampurista ja se viesti valaisi totaalisesti mun päivän, kiitos siis siitä! :)

Voisin huomenna kirjoittaa jonkun bloggauksen, kun mulla on vapaapäivä. Ja jos unohdan tai tapahtuu jotain muuta niin viettäkäähän ihmiset mukava viikonloppu! :)

I can't wait for the weekend to begin

Saatiin eilen Tanjan kanssa aikaiseksi käydä Wattensissa Swarovskin Kristallimaailmassa. Ite ainakin odotin jotain suurta ja ihmeellistä, sitä se ei kyl oikeastaan ollut. Paikka oli aika pieni mut olihan sitä ihan mukavaa lähteä tolleekin viettämään vapaapäiväänsä. Vaikka Kristallwelten olikin pienoinen pettymys, oli siellä jotain ihan siistiäkin:



" pikkuruinen " kristallilamppu





kristalleilla koristeltu haitari




" muutama " peili



jokaisen naisen unelma: bikinit + kristallit, not bad!

kristallilohikäärme. veikatkaas tän hinta. vastaus: 18 000 €





.. normipäivä :P



tällasen joulukuusen voisin joskus hommata, ei ois varmaan ees kallis ;)

ihan sex and the city-meininki täs kuvas .. mut sit toi seepra, what?

Swarovskin Kristallwelten on kyl ihan näkemisen arvoinen paikka. Tosin, monta kertaa tuli sellanen fiilis et miten joku siel oleva juttu liityy kristalleihin. Noh, en oo taiteilija eikä mulla oo sellaseen edes lahjojen, joten ihmekös tuo, etten aina ihan hiffannut kaikkee.

Lisää kuulumisia tiedossa alkuviikosta, mukavaa viikonloppua! :)

P.S. Tää bloggaaminen ei oikeesti oo mun juttu, tää blogi tekee kaiken aina ihan eri lailla ku oon tarkottanut. Katotaan kuinka kauan jaksan tän kans tapella, tästäkin postauksesta tuli ihan p*ska. Sry ihmiset, en oo mikään tekniikan ihmelapsi. :)

Halloween!

Huhhuh, olipahan halloweenbileet maantaina. Koko ilta oli kyl ainakin meidän porukan kohdalta yhtä sähläämistä eikä varmaan kyl oltu ainoita. Aika paljon oli porukkaa lähtenyt liikkeelle eikä mikään ihme, olihan eilen vapaapäivä, taas kerran. (ja tänäänkin viel) Jälleen kerran sai maskeerata ittensä oikein viimesen päälle tyhmän näköiseks ihan luvan kanssa ja illan look näytti siis tältä:


Toivon mukaan kauheen moni ei pelästynyt mua ku kävelin pimeillä Innsbruckin kaduilla kotiin nukkumaan. Eilinen menikin sit noiden bileiden ja vähien yöunien takia koomaillessa. Ylipäätään on todettava et tääl sitä jotenkin on tarvinnut paljon enemmän unta kuin Suomessa. En ihan tarkkaan tie mistä toi johtuu mut onhan tää saksan puhuminen ja kuunteleminen aika raskasta. Eilen en oikein saanut muuta aikaiseks ku et käytiin tyttöjen kaa kahvittelemas (tohon menikin koko iltapäivä) ja illalla suuntasin lenkille. Vireystila ei ollut kyl mikään paras mahdollinen mut ihan mukavasti kuitenkin juoksu rullas.

Noin muuten ei oo nyt tullut duunailtua mitään ihmeempiä, ihan normaaliarkea oon täällä elänyt. Kirjoittelen vaiks viikonloppuna tai ens viikon alussa seuraavan kerran kuulumisia. Toivon mukaan siihen mennes ois tapahtunut jo jotain kertomisen arvoista! :)