" Ihmiset luulee että me ollaan ruotsalaisia, kun sulla on toi pipo! "

Heippa!

Tää viikko on mennyt kyl aivan liian nopeasti. Iskä oli täällä muutaman päivän mun vieraana ja täytyy kyl sanoa et oli tosi mukavaa saada tänne vieras. Muutamaan kuukauteen kun ei oo nähnyt itselle tärkeitä ihmisiä niin tuntui superhyvältä nähdä edes yksi sellainen. Harmillista tietty oli se, että iskä oli Innsbruckissa vain käytännössä kaksi päivää mut noh, parempi sekin kuin ei mitään. Ei tehty oikeastaan mitään ihmeellistä: tutkittiin kaupunkia, tehtiin vähän jouluostoksia, käytiin joulumarkkinoilla ja Bergiselillä (Innsbruckin mäkihyppytorni) ja semmosta. Itse olin ainakin ihan tyytyväinen siihen, ettei tehty mitään erityistä, koska mulle riitti se, että sai viettää aikaa rakkaan ihmisen kanssa. Iskän kanssa oltiin puhuttu viimeksi silloin, kun olin vielä Suomessa niin juteltavaa kyllä riitti. Mutta erityisen tärkeää mulle iskän vierailussa oli se, että iskä oli täällä vielä eilen, mun syntymäpäivänä, edes hetken. 

Ennen kuin kerron tarkemmin eilisen tapahtumista, annan kuvien hieman kertoa, mitä eilen tapahtui. 

Suvi, minä, Ida 

Haha, meikällä harvinaisen hyvä ilme jälleen :D 

Oltiin vissiin aika suosittuja, kun joku muukin halus meidän kanssa yhteiskuvaan :P 

<3

Tää on eilisistä kuvista ehdottomasti paras, jos multa kysytään. Jollain tavalla tässä on jotain
hirveen aitoa. Yleensä sitä täytyy oikein vääntämällä vääntää kuviin jonkinlainen " kaunis "
hymy ja jokaisessa kuvassa on samanlainen ilme. Tässä kuitenkin on jotain aika erilaista.
JA tsekatkaas noi astetta coolimmat luistimet, järkyttävät! Ja tosi vaikee saada jalkaan.

Me Jyväskylän edustavat germanistit

Että tämmönen virallinen 20-vuotiskuva, haha :)

Iskän lento takaisin Suomeen lähti suhteellisen aikaisin eilen, joten oli käytännössä koko päivä aikaa tehdä kaikenlaista mukavaa tyttöjen kanssa. Sain perjantai-iltana tällaisen tekstiviestin: " Hoi! Huomenna puol 2 nähhään paikassa x, katotaan huomenna et missä, mut pakkaa lämmintä vaatetta mukkaan! ;) " Ton viestin luettuani olin varsin hämilläni, että mitä mua varten on oikein suunniteltu. Eilen aamulla olin vähän jännittynyt myös siksi, että mulla oli ainakin eilen vähän kuumetta. Muistan vieläkin tosi elävästi sen tunteen, kun tajusin, että mua oltiin viemässä luistelemaan. Ainakin muutama sydämenlyönti jäi kyl väliin, koska mulla on jäänyt koululiikunnasta luistelun osalta jonkinlaiset traumat. Ja ihmekös tuo, mua ei oo todellakaan luistelijaksi tehty .. saavutus sinänsä jos edes pysyy pystyssä. :) Fiilis parani huomattavasti hetken luistelun jälkeen, kun tajusin, ettei se oikeesti ollut edes niin kamalaa. Ja mikä parasta, en kaatunut sen about puolentoista tunnin aikana kertaakaan! Oli aika voittajafiilis ton jälkeen. :) 

Illalla Tanja, Ida ja Suvi tuli mun luo kylään. Tehtiin ruokaa (tai siis tytöt teki, ite olin illan dj) ja puheltiin niitä näitä yön pikkutunneille asti. Alunperin oli tarkoitus tehdä ruokaa, kattoa joku leffa ja lähteä keskustaan istumaan iltaa mutta ei mua ainakaan haittaa, ettei eilinen mennyt ihan kaavan mukaan. Jos olisin eilen ollut Suomessa, olisin kyl ehdottomasti halunnut lähteä tanssimaan. Täällä niitä hyviä tanssibaareja kun ei oikeastaan ole (en ainakaan vielä oo löytänyt) niin oli ihan kiva vaan ottaa rennosti ja jutustella elämän syntyjä syviä tyttöjen kanssa. Hassua sinänsä ajatella, että ollaan Idan ja Suvin kanssa tunnettu tosi vähän aikaa ja ollaan hengattu suhteellisen paljon kuitenkin yhdessä ja tiedetään toisistamme melkoisen paljon. Vaikka mun vieraat lähtikin kotiin nukkumaan ihan hyvissä ajoin, valvoin itse vielä sen jälkeen melko pitkään, vaikka olinkin noussut aamulla siinä seitsemän pintaan. 

Näin lyhyesti sanottuna eilinen oli varsin onnistunut syntymäpäivä. Etuliite varsin tulee siitä, että eilisaamu oli varsin rankka. Juurikin sen takia, etten oo nähnyt mun perhettä, ystäviä, kissaa ja muita tuttuja ja rakkaita ihmisiä pitkään aikaan, iskän lähtö oli mulle tosi kova paikka. Mä todella yritin pysyä vahvana ja olla itkemättä, mutta kyllä se itku vaan vei voiton heti, kun iskä oli laittanut mun kämpän oven kiinni perässään. Ja sitä itkua tuli kyl niin paljon että itkin vielä puolenpäivän aikaankin aina ajoittain. Ja jopa tänä aamunakin muutama kyynel on valunut poskella, kun oon muistellut eilistä. Lohduttavaa on kuitenkin tietää, että oon about kuukauden päästä Suomessa parin viikon verran. Koska aika täällä menee tällä hetkellä niin vauhdilla eteenpäin niin uskon, että oon Suomessa ennemmin kuin huomaankaan. :) 

Treenin puolesta eilinen oli myöskin aika loisto. Oon yrittänyt täällä totuttaa itseäni pitkän tauon jälkeen aamulenkkeilyyn ja noh, ei siitä oo oikein tullut mitään. Eilen askel rullas kuitenkin rullas todella kivasti ja juoksu noin yleensäkin tuntui tosi kevyeltä, vaikka olinkin tosiaan aamulla liikenteessä. Tosin, lenkin jälkeen ei ollut mitenkään kovin kaksinen olo, koska kuume alkoi sen jälkeen nousta. Pieni kuumeilu ei kuitenkaan eilisen tekemisiä mitenkään rajoittanut ja tänä aamuna on ainakin ollut ihan hyvä olo. 

Loppuun vielä kuva otuksesta, jota mulla on tällä hetkellä varsin kova ikävä. :) 

P.S. Voi taivas tätä ruuan määrää mun jääkaapissa .. puhumattakaan tosta mun tiskivuoresta, apua. Tytöt jätti tänne ties mitä kaikkea ja osa mun ostamista herkuistakin jäi syömättä. Jos jollakulla on tyhjä jääkaappi niin saa luvan tulla Innsbruckiin! ;)