Niin kuin joskus aikaisemminkin mainitsin, tää vaihto oli mulle kuin vastaus rukouksiin: Olin henkisesti aivan hajalla ja maisemanvaihto oli kaikin tavoin paras ratkaisu. Toki kaikkien läheisten hyvästeleminen oli todella vaikeaa ja teki kipeää, mutta toisaalta tiesin, ettei mikään kestä ikuisesti. Vajaa vuosi ihmiselämästä kun on loppujen lopuksi todella lyhyt aika.
Sen verran kauan oon kuitenkin ollut pois kotoa, että Innsbruck on ollut mun toinen koti jo pitkän aikaa ja tulee aina olemaan sitä. Ei siis mikään ihme, että täältä lähteminen herättää varsin ristiriitaisia tuntemuksia. Myönnän olevani tällä hetkellä varsin kyllästynyt elämääni täällä Alppien ihmemaassa, sillä täällä ei ole enää ketään tuttuja eikä aktiviteettejakaan liiaksi ole viime aikoina ollut. Paluu Suomeen on poltellut mukavasti jo tovin; Vihdoin näkee ihmiset, joita ei pitkään aikaan ole ollut mahdollista nähdä. Vihdoin saan opiskella alalla, joka oikeasti motivoi ja kiinnostaa. Vihdoin saan takaisin kaiken sen, josta olen kaikki nämä kuukaudet haaveillut. Vaikka mun sydän sykkii matkustamiselle ja elän tavallaan juuri tälläkin hetkellä omaa unelmaani, Suomi on silti aina Suomi. Rakas kotimaa, jota en vaihtaisi mihinkään ja jonne on aina ihana palata takaisin.
Koska tiedän lähdön olevan todella vaikeaa, oon yrittänyt työstää tätä ajatusta jo pidemmän aikaa. Kyyneleet valuu pitkin poskea, kun kirjoitan tätä postausta, mutta tiedän kuitenkin olevani jollain tavalla valmis lähtemään, kun sen aika on. Ennen vaihtoa asettamani tavoitteet on saavutettu kiitettävissä määrin ja muutenkin koen muuttuneeni täällä ollessani vain parempaan suuntaan. Erityisen heikko en mielestäni ollut ennen tänne lähtöä, mutta menneet kuukaudet ovat vahvistaneet entisestään ja ennen kaikkea eheyttäneet. Lisäksi oon oppinut itsestäni hirveästi kaikkea uutta ja tiedostan entistä paremmin niin omat vahvuuteni kuin heikkoutenikin.
Vaikka tällä hetkellä olisinkin mieluummin Suomessa kuin yksin omassa yksiössäni Innsbruckissa, tiedän mun ajatusten palaavan tähän mahdottoman kauniiseen kaupunkiin vielä monet kerrat. Mikäli mulle käy paluun jälkeen samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten Espanjan kesän jälkeen, syksy tulee olemaan vaikea. Silloin muistan myös odottaneeni paluuta kuin kuuta nousevaa. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan ja loppujen lopuksi olisinkin halunnut takaisin Espanjan auringon alle. Pidän jonkinlaista masentumista mahdollisena ja jopa todennäköisenä, mutta enää sen kohtaaminen ei pelota. Tämän vaihtovuoden aikana oon nimittäin huomannut, miten paljon ihania ihmisiä mulla on ympärilläni. Ihmisiä, joiden kanssa voi puhua asioista ja jakaa niin ilot kuin surut. Ihmisiä, jotka oikeasti välittää. Ihmisiä, joita kutsutaan ystäviksi. Vaikka joidenkin kanssa yhteydet ovatkin katkenneet, en jaksa vaivata sillä enää päätäni. Laatu kun korvaa tässäkin asiassa määrän ihan mennen tullen :)
" Ei etäisyys, ei vuodetkaan, ei mikään meitä erota "
Laura Närhi / Tehosekoitin: Hetken tie on kevyt
" I had a dream of my own
just walking out of my home
and going I don't know where to sing beneath the stars
Your whole life lies ahead
It's just around the bend
So when the sun is coming up and you go
and there's still so many things you don't know
Don't you look back, I've no doubt that I
will see you on the road
When the world's laying you low
Why don't you let me carry your load?
When things get bad you know you have a friend
all along the road "
Keane: On the road
" In my place, in my place
were lines that I couldn't change
I was lost, oh yeah
I was lost, I was lost
crossed lines I shouldn't have crossed
I was lost, oh yeah "
Coldplay: In my place
" Vain heikkous voi
lupauksen murtaa
Harvoin teen sen tahallani
Lähellä ei aina kiinni saa
Vain heikkous voi
lupaukset murtaa
Vaikka tahdon kaiken kieltää
tiedän etten paeta voi
Pakko myöntää kaikki virheet
Kuinka paljon korjata voin
Vain heikkous voi
totuuden peittää
Teen sen näin
Niin helposti hyväksyn sen
Virheitään ei näe
Lähellä vain jää
toisen jalkoihin
Lähellä
Vaikka tahdon kaiken kieltää
tiedän etten paeta voi
Voiko murheet kaiken viedä
Kuinka paljon takaisin saan "
Sara: Rauhan aika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti