Ei etäisyys, ei vuodetkaan, ei mikään meitä erota

Sain tänään pienen paketin kotoa. Vaikka tällaisia pieniä ja hieman isompiakin lähetyksiä on tän puolen vuoden mittaan tänne tullut, oon aina yhtä riemuidiootti paketin saadessani. Yhtäkkiä sitä onkin henkisellä tasolla pienen lapsen luokkaa ja onni on ylimmillään. Vaikka mulle oltiin etukäteen kerrottu, mitä paketti pitäisi sisällään, se piti äkkiä repiä auki. Niin monta kertaa kun oon saanut todeta, että näissä paketeissa on jotain spesiaalia.

Äiti on jo useaan kertaan yllättänyt mut iloisesti laittamalla pakettiin jotain odottamatonta. Tällä kertaa olin kuitenkin aivan varma siitä, ettei se oo saanut noin pieneen lähetykseen mahtumaan mitään ekstraa. Siitä huolimatta avasin paketin heti: Särkylääkkeitä. Good. Nilkkatuki. Huippua. Aloe Vera-geeli penikkataudin hoitoon. Mahtavaa. Uudet pankkitunnukset. Loistavaa.

Noiden jälkeen rupesin tutkimaan pakettia tarkemmin. Miksi ihmeessä se vieläkin pullottaa? Mähän löysin sen syövereistä jo kaiken, mitä äiti sanoi sinne laittaneensa. Ja niin kuin tästä voi jo päätellä, jotain yllättävää sinne oli laitettu tälläkin kertaa:

Vaikka siitä on jo kauan aikaa, kun äiti totesi mulle, ettei osaa ostaa mulle vaatteita, muistan sen päivän kuin eilisen. Ei siis tosiaankaan ihan ensimmäisenä käynyt mielessä, että tällainen päivä vielä tulisi. Toki äiti on aina toisinaan ostanut mulle jotain mutta harvemmin oon kyseisiä ostoksia ainakaan hymyssä suin ottanut vastaan. Tällä kertaa ostos oli kuitenkin posiitivinen yllätys; kuvassa oleva Vilan tunika / mekko oli oikeastaan tosi kiva hankinta. Innostuin tuosta vaatekappaleesta jopa niin paljon, että väsäsin jälleen yhden kuvakollaasin:

En enää keksi tähän loppuun kuin yhden lauseen:

Thanks mum, love you. 

Otsikko: Tehosekoitin - Hetken tie on kevyt