What doesn't kill you makes you stronger

Sunnuntai.

Päivä, jolloin jo heti aamusta päähän ottaa melkein kaikki. Päivä, jolloin käytännössä mikään ei jaksa kiinnosta. Päivä, jonka yli haluaisi vain nukkua ja herätä seuraavan kerran maanantaina. Päivä, jonka toivoisi olevan vain huono aprillipila. Suomeksi sanottuna: kunnon ärripurripäivä.

Juurikin tällainen fiilis mulla oli tänä aamuna. Miten on kuitenkin mahdollista, että tästä päivästä kuitenkin selvittiin ja nyt on varsin hyvä fiilis?

Tämän päivän pyhä kolminaisuus: ystävät, juoksulenkki ja yksi biisi, joka ei varmaankaan esittelyjä kaipaa.



" Pakko päästä eteenpäin, kovempaa, vielä kovempaa. Mikään ei voi pysäyttää mua. "  Vaikka kuuntelisin Watercolourin repeatilla 5 kertaa putkeen, samanlainen yhtä voimakas taistelijaluonne heräisi mussa joka ainut kerta. Tää biisi on mulle kyl yksi mysteeri: Tuntuu nimittäin, etten kyllästy tähän koskaan. Jos saisin valita, minkä biisin kuuntelisin elämässäni viimeisenä, se olisi ainakin näillä näkymin Watercolour. Niin paljon sanoinkuvaamatonta fiilistä, samanaikaisesti iloa ja raivoa, se mussa herättää.

Edelliseen bloggaukseen viitaten, terkkuja kylmäpussilta. Tälle viikolle juoksukilometrejä tuli about 25 (ei päätä huimaa) ja tämän päivän lenkin jälkeen mun vasen jalka on ollut suorastaan liekeissä: säärtä särkee aivan vietävästi, samoin nilkkaa. Ei hyvältä näytä. Koska tän päivän lenkki oli kuitenkin suhteellisen onnistunut, oon valmis kestämään nämä kivut. Jälleen kerran nimittäin totesin, että lausahdus " Runnings releases more than just sweat " on mun kohdalla ainakin niin totta.

Odotan suorastaan kauhulla huomista, sillä mun pitää suunnata heti aamusta kirjastoon lukemaan pääsykokeisiin. Myönnän yrittäneeni koko ajan siirtää aloittamista vain myöhemmäksi, koska mua oikeesti ahdistaa ja pelottaa vain niin paljon. Nyt on kuitenkin aika lopettaa turhien tekosyiden keksiminen ja aloittaa kova luku-urakka. Mikäs sen mukavampaa kuin viettää lomaansa Gerontologia-kirjan parissa.

Jotta jaksan huomenna herätä aikaisin taistelemaan kirjaston lukupaikoista, on parempi mennä ajoissa nukkumaan. Toivon syvästi, että tää loma olisi karsinut kirjastolta vähän porukkaa. Taitaa kuitenkin olla ihan turha elätellä toivoa siitä, että voisin nukkua vähän pidempään ja mennä lukemaan vasta hiukan myöhemmin. En tosiaankaan ymmärrä, miten nää paikalliset opiskelijat on tämmösiä hirveitä lukutoukkia. (ja jotka tarvitsee kuuleman mukaan 15 opintopistettä lukukautta kohden, en suinkaan oo yhtään katkera)

Jotta tästä päivästä ei puuttuisi vauhtia ja vaarallisia tilanteita niin tässäpä teille ihan mahtava pätkä, jonka löysin tänään. Area47 on muuten aika lähellä Innsbruckia, joten taidanpa ottaa tavoitteeksi käydä tuolla tänä kesänä. Näyttää nimittäin sen verran huikealta paikalta! :)



Innsbruck kiittää ja kuittaa tältä erää. Ja tosiaan: Älyttömän paljon kiitoksia niille ihanille ihmisille, jotka piristitte mua tänään. Ilman teitä tää päivä olisi todellakin tuhoontuomittu. <3 Ja minä kun oon mennyt joskus väittämään, ettei asioista puhuminen mukamas auta!